Valitse sivu

Toimivan korjaaminen on vaikeaa…

… tai jopa mahdotonta. Melko usein käy niin, että korjattavaksi tuotu auto toimiikin korjaamolla ihan moitteetta. Onko tuttua?

Vikavalo kojetaulussa on saattanut palaa ja vaivata auton käyttäjää, mutta kun auto tuodaan korjattavaksi valo ei enään palakaan. Autojen diagnostiikka hälyttää toimintahäiriöistään vikavalolla. Monesti järjestelmä itse valvoo, esiintyykö vika jatkuvasti vai satunnaisesti. Satunnaisesti ilmenevä vika poistuu järjestelmästä, kun tarpeeksi monta ns. ajosykliä ilman havaittavaa vikaa on toteutunut. Järjestelmästä ja valmistajasta riippuen tässä voi olla vaihtelua, mutta  näissä tapauksissa järjestelmä on toiminut ihan oikein, mutta testerilläkään ei varmuudella enään voida vian aiheuttajaa paikallistaa.

Ylimääräiset äänet alustasta tai jarruista ovat melko yleisiä. Pieni hiekan murunen jarrupalan ja jarrulevyn välissä aiheuttaa melkoisen kirskunan.  Peruuttaminen voi auttaa tähän vaivaan. Muutaman kerran onkin käynyt niin, että asiakkaan pysäköimän auton peruuttaminen parkkiruudusta jo irrottaa ääntä aiheuttaman kiven jarruista ja tämän jälkeen mitään ei löydy, vaikka pyörät irrotetaan ja jarrut tarkastetaan. Eihän työ ihan hukkaan kuitenkaan mene. Jarrujen huolto irrottamalla jarrupalat ja herkistämällä jarrusatulan liukutapit on usein laiminlyöty, mutta isompia ongelmia ennalta ehkäisevä toimenpide.

Asiakkaat peruuttivat tilatut ajat

Meillä oli korjaamolla hyvin töitä tarjolla ja sen takia jono kasvoi pitkäksi. Yrittäjälle on tietysti mukava, jos on kahdeksi viikoksi töitä varattuna. Asialla on kuitenkin toinenkin puoli. Kun korjausaika varataan viikkojen päähän, asikas etsii koko ajan nopeampaa vaihtoehtoa, tekee vaikka itse työn tai löytää toisen korjaamon. Onneksi he useimmiten ilmoittavat, jos eivät käytä varattua aikaa, mutta jos peruutus tulee edellisenä päivänä, voi olla mahdoton saada korvaavaa työtä tilalle. Asioilla on puolensa ja puolensa. Hyvä käyttöaste olisi tuloksen kannalta tärkeä, mutta pitkät jonot on huonoa asiakaspalvelua ja toisaalta tuollaisen viime hetken peruutukset pudottavat käyttöastetta. Kohtuus kaikessa.